Visit Tuusulanjärvi mukana Etelä-Suomen yhteisessä varausalustassa

Visit Tuusulanjärven  matkailupalveluita on myynnissä 7.6. julkaistavassa uudessa eteläisen Suomen matkailun verkkokaupassa.  Tuusulanjärveltä mukana on mm. Tuusulanjärven Kulttuurimatkat ja Villa Tammikko.  Bookingpointissa koko Etelä-Suomen majoitusten, kuljetusten, välinevuokrausten, tapahtumalippujen, retkien ja palveluiden varaaminen tapahtuu yhdestä paikasta.

Mukana on 12 kuntaa; Kemiönsaari, Salo, Hanko, Raasepori, Lohja, Vihti, Espoo, Helsinki, Vantaa, Tuusula, Sipoo sekä Porvoo, joiden tuella rakennettu kauppapaikka iskee koronan jälkeiseen matkailumarkkinaan tehokkaalla verkkoliiketoiminnalla ja alueen yrittäjien tiiviillä yhteistyöllä.

“Etelä-Suomi on hyvin pirstaleinen matkailualue ja monessa tapauksessa alueen kunnat ja kaupungit ovat hävinneet kilpailun niin kotimaassa kuin kansainvälisesti sen takia, että yhteistä tuotetarjontaa ja kokonaisuutta ei ole kyetty kokoamaan yhteen. Jatkossa samasta paikasta löytyy helsinkiläinen museo, Nuuksion Tentsile ja Fiskarsin ruukin opastettu kierros”, toteaa Helsingin matkailun erikoisasiantuntija Jukka Punamäki.

Haastaa teknologiajätit ja nostaa alueen matkakohteena uudelle tasolle

Bookingpointin kauppapaikka rakentaa kestävää yhteistyötä eri toimijoiden välille ja yhdestä paikasta varattavilla palveluilla hajanainen matkailualue yhdistyy merkittäväksi kokonaisuudeksi. Pientenkin toimijoiden luotettavuus kuluttajille kasvaa ja taloudellinen hyöty pysyy kotimaisten yrittäjien omissa käsissä eikä valu komissiona kansainvälisille varauspalveluille.

“Sen sijaan, että esimerkiksi Hanko tekee kansainvälistä markkinointia, saa asiakkaan kiinnostumaan alueesta ja asiakas menee tekemään ostoksensa TripAdvisoriin, voimme jatkossa pyrkiä ohjaamaan tämän asiakkaan meidän omiin myyntikanaviimme”, Punamäki, jatkaa.

Bookingpointin myötä Etelä-Suomessa voi varata, löytää ja verrata eri palveluita helpommin kuin missään muualla Suomessa. Bookingpoint on jo lanseerausvaiheessa maamme kattavin matkailupalveluiden varausalusta. Mukana on yli 50 yrittäjää ja varattavia palveluita löytyy satoja vuokramökeistä melontaretkiin ja polkupyöristä museolippuihin.

Reippaan alun mahdollistaa se, että Bookingpointin yhteisen kauppapaikan teknologiaa käyttää alueella jo satoja yrityksiä. Yhdistyminen vahvistaa kaikkien asemaa ja kärkenä on matala kynnys päästä mukaan johtavaan varauspalveluun.

“Haluamme tarjota kaikille alueen matkailuyrittäjille kilpailukykyisen kauppapaikan, jossa saa näkyvyyttä ja luotettavuutta. Markkinointiin panostetaan merkittävästi ja mukaan on helppoa ja turvallista liittyä. Tiivis yhteistyö ja alueen vahva brändäys yhtenäisenä ja toimivana matkakohteena tarvitsevat juuri tämän kaltaisen ratkaisun”, toteaa Bookingpointin perustaja ja Natura Viva Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lariola.

Kotimaista teknologiaa ja asiantuntijuutta

Bookingpoint on toteutettu suomalaisen Aptual Commerce Oy:n kehittämällä Johku-teknologialla. Kauppapaikan ylläpidosta ja asiakaspalvelusta vastaa alueen johtaviin luontomatkailuyrityksiin kuuluva Natura Viva Oy.

“Johkua kehitetään yhdessä yrittäjien kanssa. Kyse ei ole pelkästään monipuolisesta verkkokaupasta, vaan ennen kaikkea yritysten välisen yhteistyön kiihdyttämisestä konkreettisen kaupankäynnin kautta. Bookingpoint on loistava esimerkki siitä mihin teknologiamme pystyy”, kertoo Sami Hänninen Aptual Commercelta.

Natura Viva on ollut vahvasti mukana Johkun kehittämisessä ja sen henkilökunta kouluttaa sekä valmentaa matkailuyrittäjiä verkkoliiketoiminnan kehittämisessä. Kaupallisesta näkökulmasta laaja valikoima ja ulkomaalaisia varauspalveluita selkeästi pienempi komissio, jota käytetään aktiivisesti kumppaneiden markkinointiin, edistää kauppiaiden sekä alustan nopeaa kasvua.

“Mukaan lähtevät yritykset ovat päättäneet yhdistää voimansa ja luoda jotain uutta. Eli kyseessä ei ole kuntien perustama ja pian unohdettu matkailuportaali, vaan aktiivinen kauppaa edistävä ja yritysten yhteistyöhön perustuva myyntikanava”, Punamäki summaa.

—–

Bookingpoint avataan 7.6.2020 osoitteessa www.bookingpoint.fi. Yrityksen sosiaalisen median kanavat löytyvät tunnisteella @bookingpoint.fi.