Tuusulanjärven Suvirannasta omaa hunajaa syksyllä 2022
Kansallistaiteilija Eero Järnefeltin (1863-1937) ja näyttelijä Saimi Järnefeltin (o.s. Swan, 1867-1944) ateljeekoti Suvirannan (1901) upeaan englantilaistyyliseen puutarhaan on saatu mehiläispesä. Mehiläiset osallistuvat Suvirannan ekologiseen museopuutarhanhoitoon pölyttämällä puutarhan lukuisia hedelmäpuita, kukkia ja luonnonkasveja.
Suvirannan puutarhassa on kevät kauneimmillaan, ja puutarhaa täplittävät tällä hetkellä mm. punaiset sinivuokot. Pionit, alppiruusut ja atsaleat puhjennevat kukkaan kesäkuun puolen välin paikkeilla. Mehiläisillä on Suvirannassa monipuolista syötävää koko kesän ajan. Jo syksyllä Suvirannan museokaupasta on saatavilla Suvirannan omaa luomuhunajaa. Mehiläispesää hoitaa mehiläistarhaaja Markku Pöyhönen.
Suvirannassa kasvaa edelleen Eero ja Saimi Järnefeltin istuttamia kasveja ja puita, joista moni esiintyy myös Eero Järnefeltin rakastetuissa maalauksissa. Suvirannan puutarhaa leimaa kerroksellisuus: ateljeekodissa on asuttu ja hoidettu puutarhaa tähän päivään asti lähes yhtäjaksoisesti sen valmistumisesta saakka. Puutarhaa vartioivat satumaiset, noin 120-vuotiaat tammet.
Suviranta on avoinna tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin toukokuusta elokuun loppuun, ja syyskuussa sunnuntaisin sekä ryhmille tilauksesta. Suvirannassa on mahdollista vierailla ainoastaan opastetuilla kierroksilla ennakkovarauksella. Kierrokset varataan vello.fi/jarvenpaanmuseopalvelut/suviranta. Kierrokset toteutetaan yksityiskodin luonnetta kunnioittaen.
Suviranta on yksi yleisölle avoimista Tuusulanjärven taiteilijakodeista. Alueella voit vierailla Järnefeltien Suvirannan lisäksi Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholassa, Jean ja Aino Sibeliuksen Ainolassa, Pekka ja Maija Halosen erämaa-ateljeessa Halosenniemessä sekä J.H. Erkon Erkkolassa. Lisäksi voit tutustua vaatimattomaan mutta vaikuttavaan Aleksis Kiven kuolinmökkiin, jossa Kivi vietti elinaikansa viimeiset kuukaudet.