Tapahtuma

Jälkeläiset -elokuva Järvenpään taidemuseolla

13.1.2018 14.00
13.1.2018 15.00
Järvenpään taidemuseo, Kirjastokatu 8, Järvenpää
Järvenpään taidemuseo
7/6/4€ tai museokortti

 

Suomalaisen taiteen kultakauden keskeiset taiteilijat asettuivat asumaan Tuusulanjärven rannoille 1900-luvun alussa. Alueella asuu edelleen, 2010-luvulla lukuisia taiteilijoita, Jälkeläiset-dokumenttielokuva kertoo heistä.

Dokumentissa seurataan järvenpääläisen säveltäjä Harri Vuoren, muusikko Marja Vuoren sekä kuvataiteilija Hanne Lindströmin ja Jukka Kinasen elämää Tuusulanjärvellä. Millaista on taiteilijaelämä Tuusulanjärvellä 2010-luvulla? Mikä antaa taiteilijalle vuodesta toiseen innon ja rohkeuden luoda uutta?

Dokumentissa tutkitaan Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden jättämää kulttuuriperintöä ja sen vaikutusta tämän päivän taiteilijoihin. Omien juurien tunnistaminen nykyisessä maailmassa, jossa kulttuurit sulautuvat yhteen, on haastava tehtävä.

Elokuvan ohjaus: Aino Mättö

Elokuvan kesto: 52 minuuttia

Elokuva museolipulla (7/6/4€) tai museokortilla.

Takaisin tapahtumalistaukseen

 

 

© Tuusulanjärven Matkailu ry.