Krapin savusauna

Krapin savusauna

Osoite: Rantatie 2, Tuusula Katso kohde kartalta

Puhelin: 09 274 841

Sähköposti: myynti@krapi.fi

Sivusto: www.krapi.fi

 

Krapin savusauna sijaitsee Tuusulanjärven rantatörmällä. Löylyhuoneen lisäksi saunassa on pesu-, puku ja takkahuone. Kokonaisuuteen mahtuu mukavasti noin 15-20 henkilöä, löylyihin samanaikaisesti kymmenkunta. Kesäaikaan laiturilta voi pulahtaa järveen uimaan, talvella avantoon.
Saunan lämmittäminen kestää 5-8 tuntia kun kiukaan 1400 kiloa kiviä lämpiävät vähitellen. Sauna on rakennettu 1930-luvun alussa, jolloin ranta-alue tunnettiin Krapin Rivierana hiekkarantojen vuoksi.
Savusaunaa vuokrataan ryhmille, jonka lisäksi yleisövuoroja on lauantaisin noin kerran kuukaudessa.


Krapin tarinaa

Krapi, joka on yksi Tuusulan kirkonkylän seitsemästä perintötalosta, mainittiin ensimmäisen kerran jo 1600-luvulla alueen kartoissa. 1800-luvulla taloa isännöi Henrik Krapi, jonka poika Karl August Michelsson Krapi siirsi talousrakennuksen aittoineen nykyiselle paikalleen ja rakennutti uuden päärakennuksen. Tila on ollut yli 100 vuotta nykyisen omistajan Holman suvun omistuksessa. Matkailu- ja ravintolapalvelut aloitettiin 70 luvulla ja karjatilan viimeiset lehmät lähtivät Krapilta vuonna 1984. Entiseen tiilinavettaan rakennettiin hotelli, jonka lisäksi pihapiirin puistossa on nykyisin ravintola Krapihovi, palvaamo, aitta, Alitupa, viinikellari ja Ravintola Mankeli kesäterasseineen. Golfkentän läpi mutkittelevan tien päässä Tuusulanjärven rannalla lämpiää savusauna. Lue lisää historiasta hotellin omalta sivustolta.

 

 Kartta

 

 

© Tuusulanjärven Matkailu ry.